En ole taas pitkään aikaan kirjoittanut, mutta paljon on tapahtunut. Tässä tulee hieman nopeasti menneen syksyn meininkejä!

Olen ollut lokakuusta tosiaan työkokeilussa seurakunnalla ja olen niin ilahtunut ja innoissani ollut siellä! Saan tehdä omaan tahtiin toimistotyötä ja tauottaa omaa työtäni oman tarpeeni mukaan, joka on aivan mahtavaa. Tämä takaa työkykyni ja olen vakuuttunut, että kunhan minulla on lääkitys kunnossa niin olen kykeneväinen edelleen kevyeeseen toimistotyötyyppiseen työhön, jota voin itse tauottaa ja määrittää työn tahtia muutenkin. Lisäksi seurakunnalla ei todellakaan ole sellaista kiireistä ilmapiiriä ja stressiä, kuin myyjänä, jotka ovat vain lisänneet kipujani. En ole syönyt Tramalia syksyn aikana, kun varmaan kolmena päivänä! En edes muista milloin jouduin ottamaan Tramalia viimeksi, älyttömän superia. En osaa sanoin kuvailla kuinka mahtava tunne, mutta voittajafiilis löytyy!

Lääkitys

Olen työkokeiluni ohella kokenut vuoristorataa lääkitykseni kanssa niin kuin hieman tuossa mainitsin sen kunnossa pitämisestä. Aloitimme tosiaan kortisonikuurin, jonka kanssa olen kokenut aivan ihania, jopa terveiltä tuntuneita päiviä. Tuolloin olen syönyt kortisonia 40mg/päivä. Lisäksi olen kokenut valitettavasti myös lääkityksen toisen puolen, kun lääkäri olisi halunnut kortisonin multa kokonaan pois. Söin pienimmillään kortisonia 5mg/pvä ja tuolloin minulla oli lämpöä 37-37,6 joka päivä. Voimat oli aivan lopussa ja työkokeilusta alkoi tulemaan poissaoloja. Myös aivotoimintani hidastui selkeästi ja kongitiivset ongelmat pahenivat. Jouduimme psykoterapiassakin yhden käynnin keskeyttämään, koska olin niin huonossa kunnossa, että edes puhumisesta ei tullut mitään.

Onneksi juttelin lääkärin kanssa ja hän uskoi, että kortisonia ei voida jättää pois tai tilani huononee vain huononemistaan. Sain nostaa taas muutamaksi päiväksi 40mg/pvä, jolloin nautin 'normaalia' elämää <3. Nyt olemme laskeneet kortisonin 15mg/pvä ja katsomme tammikuun lopussa mikä on tilanne, että pärjäänkö tällä annoksella vai kuinka asian kanssa edetään.

Työkokeilu

Seurakunnalla työkokeilu jatkuu vielä helmikuun loppuun ja eläkevakuutusyhtiö on valmis tukemaan minulle ammattitutkinnon, mikäli selviydyn tammikuussa alkavasta 37,5h/vko tunneista eli kokopäiväisestä työstä. Aloitamme vuoden vaihteessa 7h/pvä nostolla, jota teen ensin pari viikkoa ja sitten nostamme täyteen päivään tuntini. Jännittää kuinka käy, mutta olen myös aika luottavaisin mielin, että asiat järjestyy kävi kuinka vain!

Olen myös innoissani mahdollisesta ammattitutkinnosta, sillä silloin saisin paperit käteen toimistotyötstä ja myyjän hommista saisin varmasti joitain hyväksilukuja. Ammattitutkinto, jota lähtisin suorittamaan olisi siis Liiketoiminnan ammattitutkinto, liiketoiminnan palveluiden osaamisala ja tämä kestäisi 9-12kk. Tähän haen nyt pyhien jälkeen tammikuussa ja koulutus alkaisi 2.3.2020, mikäli sinne pääsen!

Psykoterapia

Olen oppinut itsestäni paljon ja saanut vahvistusta omaan minääni, olen todella tyytyäinen, että olen päässyt tähän lopulta ja olen saanut siitä paljon tukea elämääni. Minulla on vielä 9 käyntiä jäljellä, jonka aikana terapeutin pitäisi tehdä arvio, hyötyisinkö mahdollisesti myös pidemmästä psykoterapiasta vai riittääkö tämä tällä kertaa.

Terapeutti on ihana, sillä hän muistuttaa minua ylisuorittamasta ja siitä, että kaikkea ei tosiaan tarvitse suorittaa. Hän muistuttaa minua armollisuudesta, varsinkin itseäni kohtaan ja siitä, että minäkin olen vain ihminen ja minunkaan ei tarvitse pystyä kaikkeen.

Muuta toimintaa ja ajatuksia menneiltä kuukausilta

Joulu meni oikein kivasti, seurakunnalla työskennellessä on päässyt laulamaan, syömään jouluruokaa ja riisipuuroa, sekä saanut antaa joulumieltä muille sekä saada sitä muilta. Joulu vietettiin perinteisesti, mutta kahdessa paikassa. Olimme tällä kertaa aatonaattona äidilläni ja aattona syötiin vielä äidin luona ennen kuin siirryimme avopuolison vanhemmille. Äidin luona koristeltiin kuusi, tehtiin ruokaa ja kestittiin mummoa ja vaaria. Puolison vanhemmilla herkuteltiin, koottiin palapelejä, saunottiin tuikkujen valossa, ihanassa tunnelmassa ja oltiin aamut pitkään pyjamassa, aivan mahtavaa. Lisäksi joulupäivänä käytiin kävelemässä koirien kanssa, kun oli parempi sää, kuin aattona.

Pari kuvaa joulusta:

torttuja.jpg

Minä tekemässä joulutorttuja äidin luona.

toivotukset.jpg

Pipsa ja Nala toivotteli jouluja <3

500palaa.jpg

500 palan palapeli, joka oli yllättän vaikea!

400palaa.jpg

400 palan palapeli, joka oli helpompi, vaikka tehtiin yötä vasten

Eilen perjantaina olin töissä ja sen jälkeen käytiin vielä avopuolison vanhemmilla syömässä blinejä! Tänää oli asioiden hoitoa äidin lähellä, joten kävimme tänään vielä sielläkin ja veimme blineistä jääneitä aineksia mennessämme, niinpä söimme vielä tänäänkin blinejä, nam! Nyt riittää, vaikka saisi vasta vuoden päästä blinejä seuraavan kerran.

Olen lisäksi käynyt vaihtelevalla menestyksellä syksyn aikana kävelemässä koirien kanssa. Parempina päivinä minulla tulee nykyään 5 000 - 7 000 askelta päivässä ja huonompina päivinä voi jäädä vain 2 000 askeleeseen. Töissä myyjänä mulla tuli vielä päivittäin noin 15 000 askelta päivittäin. Tässäkin oli toki vaihtelua 10 000 - 20 000 välillä, mutta onhan tuo nyt aivan jäätävä määrä askelia vs mitä nyt saan kasaan. Toki nyt olen istumatyössä ja aiemmin seisoma/kävelytyössä. Olo kyllä vaikuttaa tähänkin paljon.

Suru-uutisia, sydän palasina. 

Rakas mummini siirtyi ajasta ikuisuuteen lokakuussa. En vieläkään, vaikka hautajaiset on vietetty voi käsittää, etten pääse enää mummin luo kylään, etten voi soittaa hänelle ja kertoa miten menee. Tukipilarini on fyysisesti poissa, mutta mulla on myös sellainen tunne, että mummi on oikeasti lähempänä minua nyt, kuin jos istuttaisiin sohvalla vierekkäin. En osaa selittää asiaa, mutta olen varmaan myös hieman hullu, kun saatan ajatuksissani jutella mummille.

Se mikä on myös outoa on, että mummin kuoleman jälkee olen alkanut virkkaamaan, mummi teki siis käsitöitä paljon ja oli minun villasukittajan i<3. Olen nyt tehnyt syksyn aikana kolmet kynsikkäät, eli spugehanskat. Yhden kaulaliinan ja yhdet lapaset. Olen myös tehnyt itselleni 'ponchon', jossa on huppu, mutta se on vielä kesken langan loppumisen myötä. Nyt on tekeillä kaverilleni kynsikkäät ja niiden jälkeen alan tekemään ensimmäisiä villasukkia!

Mummin hautajaisissa luimme isäni kanssa adressit ja tilaisuus oli todella kaunis ja onnistunut. Vaikka tuntuukin, että mummi on lähelläni niin silti olen ollut aivan murtunut ja sydän palasina. Varsinkin suren isäni surua, hän vaikuttaa todella masentuneelta ja en tiedä kuinka voin auttaa häntä. Yritän olla tukena ja olen kertonut hänelle, kuinka rakas hän on ja että hänellä on ihmisiä ympärillä jotka välittävät.

Muutama kuva mummin siunaus- ja muistotilaisuudesta, kuvaaja Tuula Vehanen.

IMG_2137%20netti.jpgIMG_2173%20netti.jpgIMG_2150%20netti.jpg

Mummilla on nyt rauha, ei tarvitse kärsiä enää kivuista ja hän elää aina sydämessäni <3

Nyt käännämme katseet tulevaan, uuteen vuoteen ja vuosikymmeneen. Toivon kaikille onnistumisia, ilonhetkiä ja uskoa parempaan!

 

 

 

Et ole yksin <3