Ensi lauantaina juhlitaan häitä ! Jännittävää, ekan kerran elämässäni häitä juhlistamassa. Meidän suvussa ollut vain hautajaisia, toivottavasti tämä olisi käännekohta ja tulisi enemmän näitä iloisia juhlia. J <3 S.

Meikki ja hiukset done, kiitos naapurille joka hoitaa ! Mekko, öö not done. Kolme mekkoa on tilattu ja pitäisi tulla tällä viikolla postissa. Kiire tulee, mutta eiköhän ne sieltä saavu ja sit vaan toivotaan, että joku istuu kans tähän kroppaan. Alla mekot jotka tilasin, mutta ensimmäinen ja tietenkin se mielestäni parhain ei luultavasti ehdi toimitukseen. Toivotaan siis, että näistä kahdesta toinen olisi se the mekko !

Mekot.jpg


Ilon aiheita on muitakin, kuin hääjuhlat. Olen aika varma, että pääsen työkokeilupaikkaan työnantajalleni, eri toimipisteeseen ja hieman eri hommaan. Kuitenkin hyödyntäen olemassa olevia taitojani. Kunhan suunnitelmat ja sopimukset saataisiin tehtyä. Odottelen yhteydenottoa heidän suunnalta, jotta näitä pääsisimme seuraavaksi toteuttamaan ! Haastattelu meni ainakin mukavasti ja hermostuksissani hymyilinkin ! Sain mielestäni annettua itsestäni hyvän ja minunlaisen kuvan. Siellä haluaisivat, että aloitan jo 10.9, mutta saa nähdä ehtiikö siihen millään, kun suunnitelman teon jälkeen eläkevakuutusyhtiön pitää vielä hyväksyä suunnitelma ennen kuin voin aloittaa edes..

Avopuolisolla alkaa kesäloma 10.9, että sen puoleen ei itseäni haittaa jos en vielä silloin aloita työkokeilua. Saataisiin viettää lomaa yhdessä hieman. Käydä koirien kanssa sienimetsässä eväiden kera, pyörähtää linnanmäellä ja nähdä koirakavereita. Matkustaa suomessa koirien kanssa tapaamassa kasvattajia ja muita tuttuja. Todella koirapainoitteista lomaa siis viettää, sopiii <3.

Lomalla voitaisiin myös istua parvekkeella kynttilänvalossa maistellen punaviiniä ja kuunnella sateenropinaa. Käydä lounashinnoin syömässä, kun ei jaksa tehdä ruokaa ja laittaa kotia. Olemme katsoneet uutta sohvaa meille, kun vanha on jo todella loppuun käytetty ja lisäksi samaan tilaukseen laitettaisiin avovaatekaappi, joka saataisiin sängynpäätyyn. Kerran pidetyt vaatteet saa järjestykseen, kun ei vielä tarvitse pesua, mutta ei kehtaa laittaa takaisin kaappiinkaan. Olisihan tuossa jo hommaa riittämiin. Sit vain lepoa, lepoa ja lepoa, jotta olisin sitten mahdollisimman hyvässä energiassa aloittamassa työkokeilun !

Toimintaterapiassa alkaa ryhmätoiminta, jossa teemme jokainen oman kirjan. Tää jännittää kans kauheesti, kun uusien aivan tuntemattomien ihmisten kanssa joutuu taas tekemisiin, eikä tiedä miten päin heidän kanssa olla ja toimia. Ehkä tuokin menee sit omalla painollaa, koitetaan olla ressaamatta.

Kuulostaa aika mahtavalta, kun saa tän näin ulos tuotua ! Elämästä pitää ottaa kaikki irti minkä saa ;)


Miltäs teidän tulevan syksyn suunnitelmat näyttää? 


Et ole yksin <3