..mutta riittääkö se? 

Jotkut päivät menee uskomattoman samalla tavalla ja minusta tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi. Kaikki ruuan tekeminen, pyykkihuolto, koirien hoito, siivous, kaikki vaativat minulta varmaan 3 kertaa enemmän, kuin verrokki 25-vuotiaalta. Suihkussa käyntikin saattaa ottaa minulta 2 tuntia päivästä, kun unohdan ottaa puhtaat vaatteet kylpyhuoneeseen tai uuden pyyhkeen tai mitä ikinä siinä tuleekaan vastaan. Monesti nousen sohvalta ja kävelen johonkin huoneeseen, matkalla jo olen unohtanut mitä olin menossa tekemään ja tätä samaa toistaen menee päivät. Mitä iloa olemassa olollani on, jos nimenomaan vain olen ja tarvitsen vain muiden apua, pystymättä antamaan mitään takaisin? Sanotaan, että teot kertoo enemmän, kuin sanat. Riittääkö siis enää pelkät sanat, jos tekemään ei pysty?

Kun haluaisit antaa läheisillesi, jotain takaisin, mutta et tiedä mitä. Se että käyn kahvilla, mutta en puhu juuri mitään, mitä se antaa? Sanoisin, että ei juuri mitään. Miten voisin olla iloksi ja hyödyksi? Välillä sitä tuntee itsensä vain niin turhaksi ja avuttomaksi ja miettii vain, koska nämä päivät loppuvat, onko loppuelämäni tälläistä? 

Toisaalta onhan minulla sentään jotain mitä odottaa, kun odottelen niitä hyviä päiviä taas saapuviksi. Silti, yleensä myös näiden hyvien päivien päätteeksi saapuu ensin masennus ennen taas toivoa, että kyllä vielä joku hyvä päiväkin kohdalleni sattuu.

Mietin, olenkohan työkykyinen ollenkaan? Tänään 7.3 keskiviikkona minulla oli ihan hyvä olo, käytin nuoremman koiran ensin ulkona ja sisälle tullessani sydän tykytti aikalailla ja mittasin sykkeen, yli satasta veteli. Jouduin pitämään lepotuokion sohvalla ja otin samalla loput aamulääkkeeni ennenkuin pääsin vanhemman koiran kanssa ulos. Aika heikko suoritus tämän ikäiseltä, että ei kahta koiraa jaksa perä jälkeen viedä alle kilometrin pituista 'lenkkiä' ilman levähdystaukoa. Tästä taitaa tulla aikojen negatiivisin päivitys, mutta olkoot sillekkin aikansa ja paikkansa.

7.3 keskiviikko

Kuten aloitin jo päivästäni, ei koirien aamu ulkoilutukset menneet kovin hyvin. Aamulla herätessä minulla oli ihan hyvä olo, laitoin kahvin tulemaan ja annoin koirille aamuruuat. Puin päälleni, laitoin hiukset kiinni ja otin ensimmäiset lääkkeet sillä välin, kun koirat söivät. Lähdin nuoremman koiramme Pipsan kanssa ulos ja kävelimme vain lähimetsän reunaan tarpeille. Sisälle tultaessa on kavuttava yhdet portaat, sillä asumme luhtitalon toisessa kerroksessa. Portaiden nousu sai sydämeni tykyttämään, joka pisti minut ehkä noin puolen tunnin lepoon sohvalle, jossa samalla otin loput aamulääkkeet. Pääsin lopulta käyttämään aamutarpeillaan myös Nalan. Kello oli tässä vaiheessa jotakin 12 luokkaa. Olin herännyt hieman yli kymmenen.

Annoin koirille heidän aamun kohokohdan, dentastixit. Avasin tietokoneeni pankkitilin, kelan päätösten ja omakannan tarkistamista varten. Hörpin kahvia paremman päivän toivossa ja laitoin pyykit pyörimään. Tein aamupalaa, leipää viimeisen kahvikupposeni kanssa, päivän tilannekatsauksen ja pyykkien koneeseen pistämisen jälkeen. Syötyäni tyhjensin astianpesukoneen, jonka jälkeen minun piti taas pitää pieni lepohetki. Sain myöhemmin täytettyä astianpesukoneen uudelleen ja laitettua sen päälle. Sain lopulta myös pistettyä pyykit kuivumaan ja huomaan kellon juosseen jo puoli viiteen päivällä. Aloin tekemään ruokaa, kuorin, pilkoin ja maustoin perunaa, lanttua ja porkkanaa uuniin lisukkeeksi lihalle ja omalle lempparilleni, bearnaisekastikkeelle.

Käytin ennen syömistä taas Pipsan ulkona ja huomasin, että olen jo ihan loppu. Syömisen jälkeen en ole saanutkaan enää mitään aikaiseksi. Olen katsonut netflixiä sohvalla lämpöviltin alla. Tuntuu, että tämmöinen kotiaskareiden hoitaminen menee mulla jo ihan työstä.. Todella pelottavaa ! Kello oli hieman yli seitsemän illalla, kun olimme syöneet ja päivän hommani tehty. 

20180307_181646_Richtone%28HDR%29%20%283

 

Nyt kuittaan itseni nukkumaan, ei pysy enää silmät auki !

 

Et ole yksin <3